Töihin polkien

Jotkut työnantajat ovat jo havainneet, että työmatkapyöräilyä tulisi tukea. Onhan joissain työpaikoissa käytössä työmatkasetelit, joilla tuetaan töihin matkustamista julkisilla kulkuvälineillä. Miksi ei tukea siten myös työmatkapyöräilyä, jolloin samalla tuettaisiin työntekijöiden terveyden ylläpitoa tukemalla liikuntaharrastusta? Pyöräilyn tukemisesta voi lukea lisää esimerkiksi Pyöräilykuntien verkoston sivuilta, joka on muutenkin hyvä sivusto pyöräilytiedon etsimiseen.

Pyöräilykuntien verkoston sivuilla on myös hyvänä pointtina pyöräilyn suhteen, että paitsi että se voi säästä rahaa ja edistää terveyttä, niin se säästää myös työntekijän aikaa. Silloin ei tuhlaudu aikaa autossa tai bussissa istumiseen eikä erilliseen muuhun liikkumiseen, kun töihin saattaa päästä jopa samassa ajassa kuin autolla, mutta omaa lihasvoimaa käyttäen.

Yksi syy pyöräillä töihin voi olla stressin vähentäminen. Ruuhkissa istuminen niin auton kuin bussinkin kyydissä saattaa suututtaa. Liikunta, kuten pyöräily, saattaa laukaista stressiä. Toki huonolla säällä voi olla ikävä pyöräillä, mutta aivan kuten muunkin liikunnan jälkeen, voi töihin pyöräilyn jälkeen olla tavallista rentoutuneempi olo.

Kaikkia ihmisiä ajatellen, paitsi että pyöräilijä ei tuota saastetta, hän ei myöskään tuota melua. Tiedättehän, miten etenkin sadesään jälkeen autojen renkaat pitävät yllättävän kovaa ääntä. Ja tietäähän sen, miten lähestyvän auton aina kuulee. Kun on paljon liikennettä, on paljon melua. Kukaan ei haluaisi asua talossa, johon nimenomaan kuuluu paljon ääniä.

Yksi huono puoli töihin pyöräilyssä on se, että ajaessa voi tulla hiki. Jos työpaikalla on suihku, niin ehkä sitä voisi käydä aamusuihkussa vasta töissä ja hoitaa sen jälkeen vaatteiden vaihdon ja meikkaamiset. Suihkun tarpeesta voi vinkata työnantajalle, se voi olla järjestettävissä oleva asia, jos suihkutiloja ei muuten henkilökunnalle osoitettu.

Joiltain työpaikoilta löytyy jopa vaatteiden kuivaukseen tarkoitettu kuivauskaappi, josta työpäivän päätteeksi voi ottaa kuivuneet pyöräilyvaatteet taas ylleen.

Töistä kotiin pyöräillessä on sekin etu, että ajomatkan aikana stressi ja työtehtävät unohtuvat. Auton ratissa ne saattaisivat pyöriä mielessä enemmän ja kotiin tullessa saattaisi kalvaa ruuhkastressi.