Pyöräilijän ulkonäköpaineet: haju- ja ulkonäköhaitat

Yhä useampi varsinkin isomman kaupungin asukas on huomannut, miten helppoa esimerkiksi töihin pyöräily on. Myös pienemmissä kaupungeissa töihin, kouluun ja harrastuksiin pääsee melko helposti pyörällä, jos vain infrastruktuuri on toimiva.

Viime vuosina ihmisiä on haluttu kannustaa monin eri tavoin pyöräilemään enemmän: jos esimerkiksi päivittäiset kauppareissut tekee pyörällä ennemmin kuin autolla, säästää kuluttaja bensakustannuksissa ja auton käyttöikäkin pitenee jonkin verran, kun sitä ei tarvitse käyttää ihan joka ikiseen matkaan, joka on auton fyysistä mittaa pitempi. Pyörien varustelu on myös parantunut, ja niihin saa helposti vaikkapa takakontin, jossa kauppaostokset kulkevat näppärästi.

Toisinaan pyöräily töihin on ihan puhdas valinta, joka on vaatinut melkolailla päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa pysyä päätöksessään: työmatka 20 kilometriä per suunta säästä riippumatta ei ole monelle edes ajatuksena millään tasolla miellyttävä, kun taas toisille se on tavoite. Joka tapauksessa saavutus on ihailtava ja pyöräilystä saa käsittämättömän isoja terveyshyötyjä tällaisen matkan aikana.

Mikä ihmeen hajuhaitta?

Yksi suurimmista, mutta melko vähälle huomiolle jääneistä, syistä jättää pyöräily sikseen ja mennä vaikkapa töihin esimerkiksi autolla on se, että pyöräily on melko hikistä liikuntaa. Varsinkin Tampereen maantieteen huomioiden tasainen maasto saattaa melko nopeasti muuttua ylämäeksi tai sitten koko työmatka on tasaista työlästä ylämäkeä. Tämä pelottaa pyöräilijöiden joukosta pois kaikki muut paitsi vannoutuneimmat himourheilijat. Kukaan ei halua saapua töihin hiestä märkänä, varsinkin jos töissä hikoilee muutenkin esimerkiksi huonon sisäilman takia.

Onneksi hajuvesiä ja deodorantteja valmistavat yritykset ovat havainneet tähän yleiseen, mutta melko nolona pidettyyn vaivaan. Niiden avulla on helppo peittää erilaiset hajuhaitat vaikka heti työpaikalle saavuttuasi.

Esimerkiksi Joico on tuonut valikoimaansa useampia sellaisia hajusteita, jotka sopivat pyöräilyn jälkeen hieman hikisemmällekin iholle levitettäväksi. Tuotteiden kirjo on moninainen ja kattaa hajuvesien lisäksi myös shampoot, saippuat ja hoitoaineet. Tuotteiden pullokoko on myös näppärän pieni, ja ne kulkevat tarvittaessa mukanasi vaikkapa olkalaukussa.

Tukka tuulessa

Toinen syy, miksi pyöräily jää tamperelaisten, ja kaikkien muidenkin keskuudessa melko vähäiseksi on se, että kypärän käyttäminen on pakollista, mutta vaikka kypärä onkin ehkä halvin henkivakuutus, jonka itse kukin voi hankkia, sitä pidetään pakottavana. Lisäksi molemmilla sukupuolilla on omat syynsä jättää kypärä ja sitä kautta pyörä varastoon: naiset muistavat, miten kypärä pilasi kauhealla vaivalla tehdyn kampauksen yläasteella, kun taas miehillä kypärän käyttö oli tuohon aikaan vain nössöjen juttu ja kypärä jäi kiusaamisen pelossa monelta pois.

Joicon tuotteet ovat kuitenkin niin korkealaatuisia, että ne antavat jopa pyöräilykypärän alla hiuksille kaiken tarvittavan tuen. Kun hiuksia hoitaa oikealla tavalla eikä rasita esimerkiksi liiallisella kuumalla föönillä, ei pyöräilykypärä juurikaan vaikuta hiuksiin.

Erilaisilla tuotteilla saa siis suoranaisia ihmeitä aikaan ja niiden käytön ansiosta pyöräilyn kiusalliset sivuvaikutukset jäävät historiaan. Kannattaakin siis panostaa Joicon laatuun ja alkaa taittamaan työmatka auton sijaan pyörällä.

saraswati