Harrastajat päätyvät kilpailuihin omien pyöräilylajiensa parista usein kilpailuhenkisyyden takia. Muutoinhan pyöräilyä yleensä harrastetaan itsenäisesti omin toimin ja kavereiden kanssa, toisin kuin seuralajien, kuten esimerkiksi jalkapallon tai voimistelun suhteen, koska niihin kuuluu melkein aina se, että oma ryhmä osallistuu otteluihin ja kisoihin. Pyöräillessä tulee hakeutua kilpailun pariin.
Jos haluaa harrastaa pyöräilyä muuten kuin yksin, voi olla hyvä aloittaa etsimällä samanhenkistä seuraa internetistä ja selvittää, miten tavata muita. Ison urheiluliitto TUL:n eli Työväen Urheiluliiton lajivalikoimaan ei kuulu mikään pyöräily. Kilpaurheilun maailmaan kannattaa kuitenkin tutustua erilaisten urheiluseurojen, kuten Suomen Urheiluliiton kautta. Siten selviää kilpapyöräilyn mahdollisuudet, lajit ja kisat Suomessa.
Extreme-urheilua etsivät saattavat päättyä triathlonin pariin. Triathlonissa pyöräilyn lisäksi uidaan ja juostaan pitkiä matkoja, mutta se riippuu kisoista, miten pitkiä matkoja taitetaan. On kevyempiä kilpai
luita, joissa matkaosuudet ovat lyhyempiä, ja kannattaa varmasti aloittaa sellaisista. Toiset kestävyysurheilijat haluavat tehdä nimenomaan pitkiä matkoja. Ironman-kisoissa pyöräillään 180 kilometriä, mutta olympialaisissa kilpaillaan vain matkoilla, jotka ovat neljäsosa tuosta. Mutta haastavaa on sekin ja harva tähän ryhtyy. Mutta kukin voi kokeilla omaa pientä triathloniaan silloin tällöin. Voi vaikka pyöräillä uimahallille, juosta sen ympäristössä matkan ja sitten mennä uimaan. Saunan kautta voi sitten hissukseen palautua urheilusuorituksesta ja ajella rauhallisesti takaisin kotiin.
Moni ei Suomessa ole osallistunut katselijana minkään kilpapyöräilylajin kisoihin ja siksi lajit voivat olla tuntemattomampia. Juuri triathlon saattaa olla tuttua, koska moiset erikoiset extereme-lajit saavat palstatilaa. Mutta kuinka moni on käynyt katsomassa kisoja velodromeilla, saati itse päässyt kokeilemaan ratapyöräilyä? Näitä lajeja ei opeteta koulussa, eikä niiden pariin ole välttämättä yksinkertaista päästä. Velodromeja on Suomessa ainakin Helsingissä ja Turussa, mutta se ei 
ole paljoa. Moniko on päässyt harkitsemaan, jos se olisi juuri itselle sopiva kilpaurheilun laji? Varmasti ratapyöräily tulee mieleen vasta sitten, kun on kokeillut ajaa todella lujaa maanteillä ja huomannut pitävänsä tuosta vauhdista ja haasteesta. Ratapyöräilykisoissa on kuitenkin kovin eri meininki kuin Suomen tilavilla maanteillä. Velodromeissa ajetaan sumpussa ja siinä tarvitsee todella hallita turvallisuus niissä vauhdeissa. Se ei ole kaikille kovaa ajaville pyöräilijöille oma juttu ja he pysynevät ennemmin maantiepyöräilyssä, joka on ratapyöräilyn ohella myös olympialaji.
Maastopyöräily kilpaurheilulajina voi sopia niille, jotka ovat tykästyneet itsensä haastamiseen metsien poluilla. Ehkäpä moni maastopyöräilijä onkin aloittanut tavallisilla pyöräilyretkillä metsissä. Esimerkiksi uudessa Hossan kansallispuistossa on omat reittinsä pyöräilijöille, joka on hyvä etenkin jos pyöräilee kovaa. Siinä voi päästä maastopyöräilyn makuun ja niin kenties kasvatetaan uusia olympiaurheilijoita. Joka tapauksessa pyöräilylajit sopivat kilpaurheiluna vauhtia rakastaville.