Kun aikoo aloittaa pyöräilyharrastuksen tai työmatkapyöräilyn, olisi hyvä päivittää pyöräilyetiketti. Paitsi että on selvillä lain vaatimista varusteista ja valoja koskevista virkamiesmääräyksistä, on myös kohteliaisuusetikettejä. Aivan kuten yhteiskunnassa on normeja, joita ei ole kirjoitettu ylös, mutta joita noudatetaan tai joiden noudattamatta jättämistä paheksutaan.
Yksi oman turvallisuuden kannalta tärkeä tapa on näyttää kädellä, mihin suuntaan aikoo kääntyä. Se toimii kuin autoilijoille pakollinen suuntavilkku. Eli nosta hetkeksi toinen kätesi ohjaustangolta ja viittaa selkeästi siihen suuntaan, jonne aiot kääntyä. Jos olet risteyksessä, etkä ole kääntymässä, et viito, vaan ajat määrätietoisesti suoraan eteenpäin. Sitä ennen tarvitsee toki pysähtyä, mikäli liikennettä on tulossa ja varsinkin jos tulet kolmion takaa.
Itse pyöräilijänä taas tarvitsee varoa takaa tulevia autoja, jotka kääntyvät oikealle. Jos autoilija ei huomioi sinua kunnolla, niin pahimmassa tapauksessa se kiilaa kääntyessään eteesi ja sinä törmäät pyörällä auton kylkeen. Silloin autoilija on toki syyllinen, mutta se, kuka on syyllinen, ei ole ensisijainen asia silloin, kun pitää turvata oma vahingoittumattomuus pyöräilijänä. Voi myös käydä niin, että ehdit ajaa ensin ja auto törmää sivusta sinuun.
Pyöräilijän pitäisi osata myös ryhmittyä ajokaistoille. Vaikka ei omistaisi ajokorttia, pitäisi olla jonkin verran perillä liikennesäännöistä. Voi tutustua vaikkapa Liikenneviraston ohjeisiin, jos ei ole ajotunteja takana.