Pyöräilyn harrastaminen on mukavaa puuhaa, mutta vieläkin mukavampaa siitä saa ostamalla laadukkaan pyörän. Polkupyörä on aina sitä kalliimpi, mitä enemmän varustelua siinä on. Sen lisäksi myös pyörän tyyppi, merkki sekä vuosimalli vaikuttavat hintaan. Uudet vasta markkinoille tulleet pyörät ovat aina huomattavasti kalliimpia kuin ne mallit, jotka ovat jo poistumassa markkinoilta. Se, millainen pyörä on itselle paras, riippuu siitä, mihin käyttötarkoitukseen pyörä tulee.
Talvipyöräily taas on asia erikseen. Talvipyöräilyä varten pyörän ja varusteiden on oltava kunnossa. Talvipyöräilyä ei myöskään kannata lähteä harrastamaan tavallisella polkupyörällä, jonka ominaisuudet eivät vastaa talvella ajamista. Talvipyöräilyn kohdalla esimerkiksi renkaisiin tulee panostaa enemmän. Talvella kannattaa suosia nastarenkaita, sillä ne pitävät paremmin myös lumella ja jäällä. Myös renkaiden urissa on eroja, joten niihinkin kannattaa panostaa.
Paljonko hyvä polkupyörä maksaa?
Kun ollaan hankkimassa uutta polkupyörää, on tärkeää miettiä, mitä pyörältä halutaan. Joillekin riittävä pyörä on sellainen, jolla pääsee paikasta toiseen kesäisin. Toiset taas toivovat pyörältään paljon enemmän. Jokaisen tulisi miettiä, kuinka paljon pyörään on valmis sijoittamaan. Kaikki lähtee siis budjetin asettamisesta. Jos oma talous ei kestä pyörän hankkimista, saa apua kätevästi netistä. Esimerkiksi https://www.rahalaitos.fi on sivusto, jonka kautta voi hakea lainaa vaikkapa polkupyörän hankkimista varten. Lainasumman ei tarvitse olla suuri, vaan lainaa saa jo muutamia satoja euroja. Toisaalta jos hankinnassa on kalliimpi sähkö- tai hybridipyörä, lainaa saa myös sellaista varten. Lainan hakeminen netistä on muutenkin todella kätevää, sillä hakemuksen täyttämiseen menee vain muutama minuutti ja parhaimmillaan lainapäätöksen saa tietoonsa välittömästi. Myös lainarahat maksetaan tilille todella nopeasti, joten pyöräkaupoille voi lähteä vaikka saman tien.
Kaikista eniten pyörän hintaan vaikuttaa runko. Rungoissa on runsaasti eroja ja erityisen hyvissä pyörissä runkojen kohdalla ei ole tehty minkäänlaisia kompromisseja. Kalliissa pyörissä runko tehdään aina kevyestä ja kestävästä materiaalista. Tämän vuoksi edullisemmat pyörät ovat monesti paljon raskaampia kuin kalliit pyörät. Hiilikuitu on suosittu materiaali, kun puhutaan pyörien rungoista. Koska se on kallista, sitä ei käytetä läheskään kaikissa pyörissä. Pyörät, joiden runko on hiilikuitua, maksavat huomattavasti enemmän kuin muuta materiaalia olevat pyörät. Hiilikuituisten pyörien kohdalla voidaan sanoa, että hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta ja nousevat siitä jopa useisiin tuhansiin euroihin. Tavallisen pyöräilijän kohdalla on kuitenkin järkevää ostaa pyörä, jonka hinta on noin 1 000 eurosta 3 000 euroon.
Amatööripyöräilijän kohdalla niin sanottuun kilpavarusteluun ei kannata lähteä, sillä pyörästä saatava hyöty ei enää jossakin kohdassa vastaa siihen käytettyä euromäärää. Kaikista järkevintä on aloittaa pyöräilyn harrastaminen hyvällä perustason pyörällä. Urheiluliikkeen myyjät osaavat antaa hyviä vinkkejä siihen, millainen pyörä sopii parhaiten mihinkin tarkoitukseen. On hyvä myös selvittää, millaisia lisävarusteita pyörään kannattaa ostaa. Joskus pyöräilijä voi haluta asentaa lokasuojan pyörään, jossa sellaista ei alkujaan ole ollut. Sen lisäksi myös esimerkiksi pyörän valolla on merkitystä. Jos pyöräilyä harrastaa paljon pimeässä, kannattaa vakiovalo vaihtaa tehokkaampaan malliin. Näin valoteho riittää paremmin vaikka pimeällä metsätiellä tai aamulla hämärässä töihin polkiessa.