Aloitteleva pyöräilijä pääsee pyöräilyharrastuksessaan alkuun hyvin vähin varustein. Itse pyörän lisäksi ei tarvita välttämättä muuta kuin pyöräilykypärä ja pumppu. Jos harrastus kuitenkin vie mennessään ja pyöräilyä alkaa harrastaa aktiivisemmin, kannattaa hankkia hieman enemmän varusteita. Näin harrastuksestaan saa mahdollisimman paljon irti, ja pyöräily on niin mukavaa kuin turvallistakin.
Pyöräilykengät ja lukkopolkimet
Lähes kaikki hiemankin aktiivisemmin pyöräilyä harrastavat käyttävät tavanomaisten poljinten sijasta lukkopolkimia. Mitä lukkopolkimilla sitten tarkoitetaan? Kyseessä ovat polkimet, joihin pyöräilykengät kiinnitetään käyttämällä metallisia klosseja. Lukkopolkimia käyttäessä jalat eivät pääse lipsahtamaan pois polkimilta, ja pyöräilijä voi pyörittää aivan eri tavalla kuin tavallisia polkimia käyttäessään.
Pyöräilyvaatteet
Vaatteita valitessa tärkeintä on kiinnittää huomiota säätilaan. Erityisiä pyöräilyyn suunniteltuja vaatteita ei välttämättä aktiivinenkaan pyöräilijä tarvitse, vaan esimerkiksi tavalliset shortsit tai juoksutrikoot sekä t-paita ja esimerkiksi tuulitakki toimivat loistavasti. Pyöräilyvaatteita ei siis tarvitse lähteä etsimään erikoisliikkeestä, vaan sopivat vaatteet voi löytää lähes mistä tahansa vaatekaupasta. Lasten pyöräilyvaatteet löytää esimerkiksi kätevästi kidsbrandstore.fi -sivustolta.
Jalkapumppu
Todella moni pyöräilijä käyttää halpaa, muovista käsipumppua. On ihan ymmärrettävää, että kyseinen pumppu houkuttelee edullisuutensa vuoksi, mutta kannattavampaa olisi kuitenkin panostaa kunnolliseen jalkapumppuun. Jalkapumpulla renkaiden täyttäminen on huomattavasti helpompaa ja renkaat saa täytettyä tarpeeksi koviksi. Aivan liian moni pyöräilijä ajaa huonojen pumppujen vuoksi aivan liian tyhjillä renkailla, mikä johtaa helposti esimerkiksi renkaiden puhkeamiseen. Pyöräily on myös huomattavasti raskaampaa, jos renkaat eivät ole tarpeeksi täynnä.
Huoltotarvikkeet
Jokaista pyörähuoltoa ei kannata lähteä tekemään liikkeeseen asti, sillä perushuollon tekeminen onnistuu niin helposti itsekin. Toki aihe vaatii pientä perehtymistä, mutta loppupeleissä säästät paljon aikaa ja rahaa hoitamalla perushuollot itse. Kotihuoltoja varten kannattaa hankkia kangasrätti, öljypullo, rengasmuoveja sekä monitoimityökalu, joka sisältää esimerkiksi ruuvimeisselin, jakoavaimen ja pihdit.
Pyörälaukku
Jos tykkäät tehdä pyörälläsi pitkiä retkiä tai sinulla on muuten tarve kuljettaa tavaraa mukanasi pyöräillessäsi, kannattaa panostaa pyörälaukkuun. Toki tavaroiden kuljettaminen onnistuu ihan tavallisessa repussakin, mutta pyörälaukku tekee hommasta mukavampaa, sillä tällöin repun sangat eivät paina hartioita eikä selkä hikoa repun alla. Lisäksi pyörälaukut on usein valmistettu vesitiiviksi ja vuosikausia kestäviksi. Pyörälaukun voi kiinnittää esimerkiksi tarakkaan, tankoon tai satulatolppaan.
Turvavarusteet
Kypärä tulisi olla yksi ensimmäisistä asioista pyöränomistajan hankintalistalla. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että mitä tahansa kypärää ei välttämättä kannata ottaa. Järkevintä on jo heti alkuun hankkia tukevasti istuva, hyvin ilmastoitu ja kevyt kypärä. Hiostava tai muuten epämukava kypärä tekee nimittäin pyörälenkistä helposti epämiellyttävän kokemuksen.
Muita hyödyllisiä turvavarusteita, jotka oikeastaan jokaisen pyöräilijän kannattaisi hankkia, ovat valot ja heijastimet. Jälkimmäiset näistä tosin monesti ovatkin pyörässä jo valmiina. Valojakin saa hankittua hyvin edullisesti, ja ne parantavat hämärässä tai pimeässä kulkevan pyöräilijän turvallisuutta huomattavasti. Järkevintä on hankkia pyörän etuosaan valkoinen valo ja taakse punainen valo.
Nastarenkaat
Jos ajat pyörälläsi myös talvella, kannattaa ehdottomasti hankkia pyörään talvirenkaat. Nastrenkaat tekevät liukkailla keleillä pyöräilystä niin turvallisempaa kuin helpompaakin. Kunnon talvirenkaisiin kannattaa panostaa, vaikka ne saattavatkin olla melko hintavat, sillä hyvillä nastarenkailla voi ajella liukkallakin teillä lähes yhtä huoletta kuin kesärenkailla kesällä.